home

Projekti kansainvälisen ymmärtämisen edistämiseksi

Brain-Bridge projekti symbolisoi henkistä siltaa eri alkuperää, kansallisuutta ja uskontoa olevien ihmisten välillä ja kutsuu ihmisiä ymmärtämään erilaisuutta rikkautena eikä erottavana tekijänä. Brain-Bridge projekti esittää, että kumppanuus riippuu ihmisistä ja että hyväksynnän ja suvaitsevaisuuden on lähdettävä yksilöistä itsestään.

Toteutus

Keskeinen teos tämän toiminnan takana on Brain-Bridge kuva. Tämä kuva on ihmisenkorkuinen tryptikoni, kuin alttaritaulu jonka kehykset ovat tehty maalatusta puusta. Suljetut sivuikkunat symboloivat kahden ihmisen välistä henkistä läheisyyttä, avatut ikkunat esittävät siltaa kuilun yli, symbolisoiden henkisen yhteyden ja ajatusten vaihdon aloittamista. Taideteosta varten "Brain-Bridge" -diakuva projisoidaan kahteen osallistujaan ja kokonaisuus valokuvataan. Dia-projektio sulautuu osallistujien valkoisiin pukuihin, mutta heidän kasvonsa pysyvät peittämättöminä ja hyvin erottuvina. Osallistujilta kysytään heidän nimensä lisäksi heidän uskontoaan, kansallisuuttaan ja ammattiaan, koska näitä käytetään usein vieraantumisen perusteina. Tiedot merkitään valokuviin. Näiden valokuvien ja nimien yhdistelmän kautta osallistujasta tulee kiinteä, kuitenkin yksilöllinen osa toimintaa ja oman kuvansa kautta hän tukee suvaitsevaisuuden, hyväksynnän ja kansainvälisen ystävyyden periaatteita.

Brain Bridge - liike

Jotta mahdollisimman moni voi liittyä tähän kansainväliseen ystävyys-taide-toimintaan, ihmisten on mahdollista saada "Brain-Bridge"-kuvasta dia voidakseen samalla lailla luoda omat Brain-Bridge -yhteytensä omissa ympäristöissään ja maissaan.

Dokumentaatio - näkymä

Kaikki taiteilijalle lähetetyt kuvat kerätään kirjaan, joka päivitetään jokaisen tapahtuman yhteydessä. Myöhemmin kaikki kuvat näytetään internet-osoitteessa "www.brain-bridge-project.de" ja ovat sieltä ladattavissa.

Brain-Bridge tai "Corpus callosum" (aivosilta) lääketieteessä on rakenne joka yhdistää aivopuoliskot toisiinsa. Toimiva viestintä näiden kahden aivopuoliskon välillä on ihmisille elintärkeää ja samalla tavalla ihmisyys riippuu toimivasta yhteydestä mahdollisimman monien aivojen, mahdollisimman monien ihmisten välillä.